
|
|
|
|
|
|
|
![]() |
Kulmasoutu käsipainolla Vaikutusalue: Liike kohdistuu melko tasaisesti kaikkiin yläselän lihaksiin. Soutuliikkeillä saadaan kuitenkin korostetusti harjoitetuksi selkälihaksiin paksuutta. Välineet: Tarvitset tähän liikkeeseen käsipainon ja jonkin penkin tai vastaavan käsitueksi. Käytä tarvittaessa vetohihnoja. Suoritustapa: Nojaa toisella kädellä esimerkiksi harjoituspenkkiin. Olet selvässä etukumarassa, jalat melkein yhdessä, mutta soutuvuorossa olevan käden puoleinen jalka kuitenkin aavistuksen verran taaempana. Roikota toisessa kädessä vapaasti käsipainoa, jonka sitten vedät ylöspäin leveän selkälihaksen voimin siten, että kyynärpää kulkee suotaan ylöspäin ja käsipaino tulee yläasentoonsa kyljen viereen suunnilleen vatsalihasten korkeudelle. Älä vedä painoa kohti rintaa. Laske paino sitten alaspäin ja anna selkälihaksen venyä kunnolla. Vaihda heti kättä, kun olet tehnyt tarvittavan määrän toistoja. Vasta molemmilla käsillä tehdyt toistot muodostavat yhden kokonaisen sarjan. |
|
|